RATSASTUKSENOPETTAJA

käy tallilla opettamassa tilauksesta

 

 

 

 

Emma Kinnunen

Hei, olen HempyölinTallin ratsastuksenope Emma Kinnunen. Olen syntynyt vuonna 1993 ja ratsastanut säännöllisesti vuodesta 2004. Aloitin aktiivisen kilpailemisen este- ja kouluratsastuksessa aluetasolla vuonna 2009 ponilla Veenus.

Valmistuin 2012 Harjun oppimiskeskuksesta ratsastuksenohjaajaksi ja työkseni pidän ratsastustunteja. Asun Loviisassa ja kaikki vapaa-aikani kuluu oman hevoseni parissa. Minulla on ollut sama hevonen Hoppis (oikealta nimeltään Olivia II) vuodesta 2010 lähtien, olen kilpaillut ja kilpailen edelleen tavoitteellisesti esteratsastuksen parissa alue- ja kansallisella tasolla. Suurimpia saavutuksia hevoseni kanssa on mm Racing noviisisarjan finaaliin pääsy 2011, hyppääminen Horseshowssa amateurtour-finaalissa 2013 ja vuosien varrella tulleet sijoitukset alue- ja kansalliselta tasolta. Kilpailen hevosellani pääosin rataesteitä 110 tasolla, valmennuksissa hyppäämme silloin tällöin isompaa. Tärkeintä estekorkeuden sijasta minulle on kuitenkin tekniikan harjoittelu pienillä esteillä ja kavaleteilla ja korostan sitä myös opetuksessani.

Minulle opettajana on tärkeää se, että ratsastaja kokee saavansa ratsastustunnista jotain irti. Olen vaativa, mutta kannustava opettaja. Hevosten hyvinvointi on minulle tärkeää, haluan opettaa tehokasta mutta hevosystävällistä vaikutusta hevoseen. Minun sydäntäni lähellä on esteratsastus ja erityisen tärkeänä pidän hevosen eteenpäinpyrkimystä ja sitä korostan niin omassa ratsastuksessani kuin opetuksessani.

Ratsastuksessa ja hevostelussa yleensäkin parasta on mielestäni se, ettei koskaan ole valmis, vaan aina on lisää opittavaa.

Hienointa opettajan työssä on nähdä oman työnsä tulos, kun ratsastaja/ratsukko oivaltaa jonkun asian. Tuntitehtävät sovellan ja eriytän aina ratsukon mukaan. Tärkeää on, että ratsukko saa onnistumisia omalla tasollaan ja kaikki nähdään yksilöinä, jolloin on mahdollisuus oppia ja edetä ratsastajana sekä ratsukkona. Koen onnistumisia opettajana kun näen motivoituneen ratsastajan ja tyytyväisen hevosen suorittamassa tehtävää.

 

Emma ja Hoppis Hamina Bastionissa 2022, kuva: Suvi Tirronen

Emma ja Hoppis Hamina Bastionissa 2022 (kuva Suvi Tirronen)

 

Emma ja Veenus Tampereen hevosmessuilla 2012 (kuva korppi.kuvat.fi)

 

 

Powered by Aava 3